maanantai 16. tammikuuta 2012

Maisan (Fedina's Oksana Baiul) kuvaterveiset

Kuvia Maisasta 15.01.2012 (Fedina's Oksana Baiul)

Tuossa joitakin kuvia, toivottasti jotkut edes mallikelpoisia.
Semmoinen menomimmi, että vaikeaa pysyä mukana kameran kanssa.

Sara




Keken (Fedina's Big Boss) kuvakuulumisia















sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Chilin kuulumisia

Heippa

Maanantaina haettiin eka rokotus ja varattiin seuraava aika neljän viikon päähän. 
Kaikki kunnossa ja paino oli 6.2 kg.
Nyt näyttä että toinen korva nousi eilen. Paljon tutustutaan eri asioihin ja tuntuu Chili olevan kiinnostunut kaikesta. Otettiin eilen liitteen kuvat.

Terkkuja sinne Toivottaa Hanna Ja pojat :o) 


Lola (Fedina's Be Delicious) nauttii lumesta

Lola (Fedina's Be Delicious) Lahden ryhmänäyttelyssä




Tuomarina Soile Bister, Suomesta
Arvostelu: 
Lyhytrunkoinen ja hieman korkearaajainen, kookkaanpuoleinen,
hyväluustoinen narttu. Varsin hyvä pää. Hyvä purenta. Niukat kulmaukset
edessä. Kääntää voimakkaasti etukäpäliään ulospäin. Hyvät takaraajat. Hyvä
karvanlaatu, joskaan ei parhaassa karvassaan. Saisi liikkua
maatavoittavasti. Häntä kiertyy liikkeessä sivulle. Tarvitsee lisä
itseluottamusta. Kovin hailakat värimerkit.
Tuloksena JUN H 




perjantai 6. tammikuuta 2012

Liira saapui Suomeen

Tänään 6.1. kävimme Hillon kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä ja mitä me siellä teimme.


Lentokentä Terminaali 1, oli hiljainen koska saavuimme sinne varttia vaille yksitoista illalla.




Tutkimme Hillon kanssa saapuvien koneiden aikataulua ja sieltä löytyikin Munchenistä saapuva lento.

Liira turvallisesti kasvattajan kanssa Suomen maankamaralla.
Tervetuloa tänne kylmään Suomeeen "etelän hetelmä"  LIIRA.

Lopuksi Liira esiintyy kotimaassa tehdysssä videossa:

http://www.youtube.com/watch?v=ZGAWcjs9IF8&feature=related

maanantai 2. tammikuuta 2012

Bellan (Fedina's Blow Me A Kiss) kuvakuulumisia

Uusia kuvia sijoitusnartustani Bellasta (Fedina's Blow Me A Kiss). Kuvista näkee hyvin kuinka Suomen talvi on ollut hyvin vaihtelevaa lumipeitteen suhteen.
Kuvista kiitokset Jessikalle.