sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Bella (Fedina's Blow Me A Kiss) Match Showssa Kuopiossa 9.10.2011

Päivä starttasi klo 10.00 Kuopio Hallin kentällä ilmottautumisella, jonne oli kerääntynyt jo paljon mätsäreihin tulijoita. Toisin kun emäntä pelkäsi, Bella (Fedina's Blow Me A Kiss) käyttäytyi tosi hienosti ja reippaasti, eikä pelännyt yhtään ihmisiä tai muita koiria. Päinvastoin neitoikainen olisi halunnut mennä tutustumaan jokaiseen koiraan, jonka näki.

Pienen harkinnan jälkeen me sitten ilmottauduttiin Bellan kanssa, kun ensin vähän katseltiin ja kummasteltiin menoa siellä, ja kun näytti siltä, että Bella oli rauhallinen, niin päätettiin ilmottautua.

Kun ilmottautuminen saatiin tehtyä, niin pystyttiinkin huokaisemaan vähän helpotuksesta (minä, Jessika, jännitin ihan tuhottomasti, mutta loppujen lopuksi se jännittäminen oli ihan turhaa). Bella ilmotettiin vielä pentuluokkaan ja numerolla 11 päästiin me kehään.
Kun pentuluokka starttasi (klo 11.00), kaikki jännitys haihtui kokonaan. Bellan kanssa katseltiin muiden suorituksia ja neiti odotti niin nätisti vuoroaan. Sitten koittikin meidän vuoro. Mentiin numeron 12. kanssa kehään ja hienosti seisottiin ja juostiin kierros. Vähän kierrosta juostessa muut koirat kentän laidalla meinasivat kiinnostaa, mutta silti Bella malttoi keskittyä ja ravasi nätisti vierellä. Sitten taas seisottiin nätistä hetken aikaa, mutta tuomari olikin vaan pikkuriikkisen pelottava ja sitä ensialkuun peruuteltiin, mutta lopulta tuomari kehui vuolaasti sitä, kuinka hyvin Bella antoi katsoa hampaansa, ei liikahtanutkaan sinä aikana, kun tuomari tutki hampaat. Senkin jälkeen Bella antoi tuomarin vielä hienosti katsoa ja kokeilla kropan. Sitten taas juostiin ees taas, niin että tuomari näki liikkeet. Sen jälkeen odoteltiin hetki, ja seistiin taas hienosti paikoillaan, jonka jälkeen saatiikin sitten sininen nauha käteen.
Sittempä odoteltiin loput 24 pentuluokkaan osallistujaa, minkä jälkeen kaikki sinisen nauhan saaneet menivät jälleen kehään ja tuomari valitsi neljä parasta. Tässä vaiheessa, kun mentiin kehään, Bella olikin vähän ihmeissään, että mitenkäs päin tässä nyt pitikään taas seistä, mutta pienen pyörimisen jälkeen seistiinkin taas oikein nätisti. Tuomari valitsi ryhmästä neljä parasta, ja valitettavasti Bella ei nyt sijoittunut, mutta hyvää ja positiivista kokemusta Match Showhon lähdettiin hakemaan!
Terv. Jessika & Bella